perjantai 11. toukokuuta 2018

Koiran kokoinen Kirppu ja muut eläinystävämme

Jossain vaiheessa koiranpentukuumeeni pääsi nousemaan varsin korkeaksi ja minun tahdostani meille kotiutui lopulta toinen koira. Pentu sai nimekseen Kirppu, siinä on suomenpystykorvaa ja vielä enemmän pohjanpystykorvaa ja se käy syksyisin metsässä. Tai siis on käynyt yhtenä syksynä tähän mennessä, kun on nyt reilun vuoden vanha.


Pienenä Kirppu oli tietenkin todella valloittava pikku karvapallo ja "jotenkin päädyin ottamaan" sen ensimmäisenä yönä kainalooni nukkumaan. Pussasin sen muutenkin varsin hellyydenkipeäksi otukseksi, mutta tietenkin piti opetella myös kaikkia tärkeitä juttuja kuten hihnassa kulkemista ja temppuja.


Alkuun vanhempi koira Missi oli ulkokoira kuten oli ollutkin ja Kirppu sisäkoira, mutta totutimme niitä toisiinsa parhaamme mukaan. Kirppu helposti motivoitavana ja muutenkin paremmin lähellä pysyvänä pentuna sai touhuta Missin kanssa pihalla irti, mutta kun se alkoi mennä liian herkästi naapurin pihalla niin sekin joutui ulkona olemaan narun nokassa. Ja narut tietenkin jatkuvasti solmussa... Sittemmin pidimme Missiä välillä sisällä Kirpun kanssa, kunnes viime jouluna se ensin jäi yöksikin sisälle, sitten toiseksi, kolmanneksi... Ja lopulta totesimme senkin oikein mainioksi sisäkoiraksi. Likaisia sukkia tuhoutui tässä prosessissa jonkin verran.



Kirpusta ja Missistä on tullut todella hyviä ystäviä ja ne pystyvät jopa syömään samasta kulhosta, sekä esiintyvät jatkuvasti kaksipäisenä koirana. Koirien päivän täyttää leikki keskenään, olemme joskus Mikon kanssa ihmetelleet että on tuo touhua kun ei puhuta mitään vaan yhtäkkiä aletaan aina painia. Myös Manu on Kirpun hyvä ystävä, mutta Kissa-Kissa-kissa ei koirista oikein välitä. Sähisee jos menevät liian nopeasti liian lähelle tai jos niiden tarvii väistää sitä, mutta tapella ei sentään ole koskaan tarvinnut. Tulevat hyvinkin toimeen jos pysyvät tarpeeksi kaukana toisistaan, eikä Kissakaan välitä koirasta jos se makaa metrin päässä ihan rauhassa.


Nyt vähän kasvettuaan Kirppu on kohtalaisen rauhallinen koira joka kaipaa paljon hellyyttä ja tykkää hengailla tuolin alla (makaa nytkin tuolini alla kun kirjoitan tätä), sekä nukkuu öisin sängyssä tyynyllä. Kirppua on helppoa motivoida herkuilla ja se osaa joitain temppuja ja seuraa oikein nätisti vierellä (myös ulkona irti). Minulla on suunnitteilla rakentaa muutama este rantaan ja harjoitella agilityä sen kanssa. Olen myös Kirpun myötä tajunnut sen "koira on ihmisen paras ystävä" -jutun, se todellakin on ollut kuin paras ystävä ja tukenut kun olen kipeänä ja sellaista.


Kirppu on ilmeisesti aika tyypillinen Pohjanpystykorva mitä olen kuullut ja todellakin tykästyin siihen koirarotuun, Juuri oikea koira meille, kun voin touhuta sen kanssa kaikenlaista muuta, vauhdikkaammista jutuista sohvallamakoiluun ja Mikko vie sen sitten syksyisin tekemään sitä mitä parhaiten osaa. Missikin on toki mukava koira, mutta se ei tietenkään ole sama asia kun Kirppu on kuitenkin enemmän minun koirani ja Missi Mikon.


Lasten mielestä on tietenkin aivan ihanaa että meillä on niin paljon eläimiä, Manu on kuulemma Allun kissa ja Kissa-Kissa-kissa tietenkin Papun, isillä on Missi ja äitillä Kirppu. Eläinten hoito on tietenkin aikuisten tehtävä, mutta lapset aina välillä pysähtyvät rapsuttelemaan ja silittelemään, sekä tietysti mielellään leikittävät koiria.

torstai 10. toukokuuta 2018

Miten kesä tuleekin niin nopeaan?

Joka vuosi se vain jaksaa uudestaan hämmästyttää, miten se kaikki lumi (rannassa yleensä vähintään polviin asti) voikin kadota jotenkin kuitenkin niin nopeaan ja miten nopeasti sen jälkeen maasta alkaa tulla vihreä ja pitkin pihaa alkaa maasta nousta esiin kukkia. Vielä ei tänävuonna ole puihin tullut hiirenkorvia, mutta etupihan kukkapenkkiä saa kyllä jännityksellä seurata kun ei edes muista mitä kaikkea olemme sinne lasten kanssa istuttaneet viime syksynä. Jotain violetteja ja sinisiä kukkia siellä nyt tähän mennessä kasvaa, harmi vaan kun en todellakaan muista mitä ne ovat...



Ensimmäiset helteetkin on jo tälle kesää saatu ja olemme viettäneet muillakin lämpöasteilla jälleen enemmän aikaa ulkona kuin sisällä. Meillä kun on nykyisin kaksi koiraa ja molemmat sisällä, niin nekin ovat saaneet nauttia ulkoilmasta loikoillen varjossa raukeina päivät kun muutkin ovat ulkona. Kaikenlaista kesätekemistä on pitänyt jo kokeilla, saippuakuplien puhaltelua, hyppynarun hyppimistä, kiikkumista (joka oli tosin hauskaa talvellakin kun kaivoi tarpeeksi lunta pois kiikun alta), potkulautailua, pyöräilyä... Papu on jo opetellut vähän ajamista ilman apurattaita, polvet siinä vielä vähän kärsivät mutta kunhan hienoja laastareita riittää niin Papu urheasti jatkaa harjoittelua. Allu on myös harjoitellut pyöräilyä, apurattaiden kanssa toki.



Kesä on ihanaa aikaa kun luonto herää henkiin ja jollain tavalla itsekin herää taas eloon talven jäljiltä. Talvi menee usein liian paljon sisällä ollessa ja esimerkiksi pyykkien peseminen on kesällä huomattavasti hauskempaa kun voi ripustaa ne ulos kuivumaan. Vaikka pidänkin kovasti siitä että vuodenajat vaihtelevat, niin ehkä kuitenkin se kesä on se jonka tulo on kaikista hienointa.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Riidan aiheita

Tenavilla tulee tietenkin välillä leikin lomassa erimielisyyksiä. Kukapa ei joskus olisi (ollut) eri mieltä sisaruksen tai leikkikaverin kanssa. Onneksi riidat ovat yleensä pieniä, usein he selvittävät ne itse, jakavat lelut esimerkiksi uudestaan tai antavat toiselle vuorostaan sen millä molemmat haluavat leikkiä. Vahingossa sattuneet tönimiset ja muut pyydetään aina anteeksi heti ihan käskemättäkin.


Toisinaan riidat ovat sitten sellaisia, että aikuisten apua tarvitaan. Ei tietenkään aina silloinkaan kovin vakavia, toinen ei aina osaa lopettaa ajoissa kun onhan se nyt vain ehdottomasti pakko vähän kiusata sisarusta. Usein se toinenkin tajuaa lopettaa viimeistään siinä vaiheessa kun toinen huutaa äitiä tai isiä.


Joskus aiheet kinastella onkin sitten aikuisen näkökulmasta hieman hassuja, lasten oma maailma on niin hellyyttävä. Mieleen on jäänyt esimerkiksi tällaisia:
"Papu ei anna minun laittaa kankaasta karanneita sukkakissoja häkkiin jossa ne olisivat ikionnellisia!"
"Papu kiusaa ihan kamalasti! Papu vie minun kirahvit aristokattimaailmaan!"
"Äitiäitiäiti Papu aikoo syödä minun pään!"

Kirjoitin jutun oikeastaan talvella, se vaan jäi jostain syystä julkaisematta. Kuvat sen mukaisia, pitäisi ehkä ottaa itseä niskasta kiinni tämän blogin kanssa ja päivittää useammin... 

torstai 15. helmikuuta 2018

Papu 5-vuotias

Eskarin alku odottelee jo seuraavana syksynä, sitä voi jälleen kerran miettiä että mihin kaikki se aika meni kun tuo poika on jo noin iso ja reipas. Hampaatkin ovat alkaneet vaihtua, tällä hetkellä suusta löytyy jo kuusi uutta rautahammasta ja lisää on tulossa, toinen yläetuhammas irtosi vasta.


Papun lemppariasia kaikista on vieläkin seepra, sekä kaikki raidalliset jutut on tietenkin aina seepraisia. Seeprat vaatteissa entistä tärkeämpiä, ennen meni juuri ne vaatteet mitkä äiti antoi kaapista mutta nyt on selvästi omat lempparit mitkä haetaan/toivotaan kaapista päälle muita useammin. Lempiväri on punainen ja lisäksi myös oranssit ja keltaiset kelpaavat hyvin, väreillä ei vaikuta olevan niin suurta merkitystä kuin kuvilla mutta iloisempia värejä hänellä näkyy silti tulevan enemmän käyttöön.



Papun suosikkitekemistä olisi ehdottomasti pelaaminen, aikaisemmin hän pelaili tabletilla jonkin verran mutta se on sittemmin unohtunut kokonaan kun ohjaimet alkoivatkin totella kädessä. Hän on uskomattoman taitava pelaamaan nintendolla ja pleikkarilla, mikä nyt ehkä on hieman kyseenalainen taito 5-vuotiaalle. Leikeistä parhaita on junaleikit sekä seepra & kirahvi -leikit pikkusiskon kanssa. Askartelu ja piirtäminen on myös kovasti hänen mieleensä ja Papu keksii itse paljon juttuja mitä haluaa sitten askarrella, toteutuksenkin kehittelee ihan itse. Ulkona mieluisimpia leikkejä näin talvella on rattikelkalla mäenlasku isin kolaaman lumikasan päältä ja mielellään hän myös kiipeilisi puissa.


Kerhossa Papu käy kahdesti viikossa, se on hänelle todella tärkeä juttu. Kerhokaverit ovat etenkin tärkeitä siellä, pienellä oli jo ensimmäinen ikäkriisikin kun hän ei halunnut täyttää ensi syksynä kuutta vuotta ja mennä sinne eskariin, onneksi se meni ohi kun juteltiin asiasta ja todettiin että ainakin osa kerhokavereista tulee varmasti samaan eskariin. Sittemmin kerhossa olleet eskarimaiset harjoitukset ovat olleet tärkeitä ja Papu on ollut todella ylpeä ja iloinen kun on osannut tehdä tehtäviä.  

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Allu 3v

Allu on kasvanut yhtäkkiä hirveän isoksi tytöksi. Tuntuu hassulta sanoa että hän on jo kolmevuotias, meidän pieni tirriäinen...


Kolmevuotias Allu osaa  jo hurjasti kaikkea ja yltää ihan joka paikkaan, jos ei siksi että hänen jalkansa ja kätensä ovat yhtäkkiä venyneet, niin siksi että hän kiipeää entistäkin taitavammin joka paikkaan. Eräänäkin päivänä Isi kävi nappaamassa Allun kiipeämästä keksejä hakemaan kaapista, hän oli käyttänyt laatikoiden vetimiä tikapuinaan. Papun kanssa Allu juoksee kilpaa päivittäin, tietenkin mieluummin ulkona taloa ympäri mutta välillä innostutaan juoksukilpailuun sisälläkin. Papu toki juoksee vielä nopeammin, mutta kyllä Allukin välillä voittaa ja välillä juostaan yhdessä.


Miksi-kysymyksiä tulee jatkuvasti, välillä myös niin että se toistetaan 10 kertaa ja kikatetaan kun saa kuulla saman jutun uudestaan. Allu on todella kova puhelemaan ja puhuu ääneen myös itsekseen leikkiessään. Laulaminen on myös Allun juttu, usein hän laulelee ihan omia laulujaan joita keksii ihan lennosta. Yhden illan aiheena oli kirahvi ja Allu lauloi Prinsessa Ruusunen -laulun sävelellä kirahvista joka kiikkuu. Kun Allulle laulaa "Tiedän olevan..." hän jatkaa "...hyvää ja kaunista, enemmän kuin unelma onnestaan". Meillä on jokusen kerran jäänyt telkkari kakkoselle, ja jossain vaiheessahan sieltä alkaa aina Uusi päivä. Allu laulelee joskus myös "Niin hyvää puuta", mutta se on vain vanhemmilta opittua. Lauluvarasto myös kehittyy ihan koko ajan, välillä tulee sellaisia laulunpätkiä ettei vanhemmat yhtään osanneet arvata että tämäkin osataan jo.


Allu viihtyy leikeissään usein yksin, hän tykkää kovasti tehdä palapelejä ja toisinaan pelaa lautapelejäkin ihan itsekseen. Silloin hänellä on tietenkin ihan omat sääntönsä, eikä siihen saisikaan kukaan osallistua. Papun kanssa leikit välillä onnistuvat oikeinkin hyvin, mutta välillä huomaa että kyllä ne sisarukset osaavat olla raivostuttavia ihan vain olemassaolollaankin. Duploilla rakentaminen ja leikkiminen on usein sopuisaa puuhaa, sekä keittiö- ja kauppaleikit ja pehmoeläimille ruuan laitto. Pehmoeläimillä muuten ei aina voi leikkiä sovussa kun ei olla ihan yhteisymmärryksessä siitä mikä on kummankin, tai sitten haluaa sen koska se on toisen. Kuten aina välillä kaikenlaisten juttujen kanssa.


Allu rakastaa kirahveja ja kissoja. Hänelle on kertynyt ihan oma laumansa pehmokirahveja ja -kissoja (parilla lehmällä höystettynä), kaikilla ihan omat nimetkin nykyään. Allu antaa luovia ja hauskoja nimiä pehmoeläimilleen ja niistä löytyykin Super Sirappos, Tiititin, Nia, Kikka, Tikki, Pos, Kirahvinsarvet (tai Seisova Kirahvi), Liiska, Miau ja Miuku, sekä Paula Lehmä Cool ja Iso Paula.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Tutit pupuille, mansikat Allulle

Käytiin viime torstaina viemässä Allunkin tutit pupuille. Ne oli tarkoitus viedä jo edellisenä päivänä, mutta niitä löytyi vain osa joten ne jäivät yöksi pussiin odottamaan että etsitään loput seuraavana päivänä. Allu suostui jopa luopumaan tuteistaan, kunhan sai valita kauneimmat laitettavaksi rasiaan talteen muistoksi.

Keskiviikkoiltana ilman tuttia nukkumaan mennessä Allu oli sitä mieltä että "ei ole yhtään kivaa" ja vähän itkeskelikin, mutta saatuaan vettä kävi lopulta kuitenkin nukkumaan.

Torstaina meillä oli Mummi kylässä, joten päivä menikin varsin mainiosti. Vaikka aamulla herättiin kaikki kello kuusi siihen että Allu parkuu kun ei sitä tuttia ole. Kunnolla herättyään unohti moisen.

Illalla käytiin sitten viemässä tutit pupuvauvoille, vaikka kaikki eivät olleetkaan löytyneet (eikä toivottavasti ihan heti löydykään...). Papu puhalteli "tilaisuudessa" juhlallisesti saippuakuplia.



Konkreettinen tuteista luopuminen auttoi Alluakin ihan selvästi, torstaina ei nimittäin tarvinnut itkeskellä vaan illalla vain toteamus "Puput sai minun tutit". Papu muisti vielä hyvin sen että oli itse saanut pupuilta vastalahjaksi pehmoporkkanoita, arvuutteli mitä Allu mahtaa saada. Allu oli ihan varma että hän saa pupuilta mansikoita. Allu haluaa muutenkin kaiken mahdollisen mansikanmakuisena, hän on pieni mansikkatyttö.

Kun lapset olivat nukkumassa, niin äiti sai aikaa auttaa pupuja... Myöhäänhän siinä meni, mutta olihan tytön saatava mansikkansa. Leikkelin ihan summassa kaikista erilaisia, aika isoja, jättimansikoita.

Aamulla lasten ensimmäinen homma oli tarjoilla mansikoita seeproille, kirahveille ja "Kouille" (Lemmikkien salainen elämä -elokuvan Chloe), ei aamun lastenohjelmat jaksaneet kiinnostaa.




Pieni takapakkikin piti ottaa, Allu nimittäin löysi yhden kadonneen tuttinsa tänään (tiistaina) ja suuhunhan se tietenkin meni. Onneksi tästä selvittiin vain tutin laittamisella rasiaan talteen, eikä sitä muisteltu senkoomin.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Oi ihana keltainen

Ompelukärpäsen purema iski taas viimeiaikaisen on/off vaiheen jälkeen. Pidän siitä kuinka paljon olen kehittynyt ja kuinka hyvin osaan tehdä mielikuviani vastaavia vaatteita, mutta tunnen ompelun välillä tarpeettomaksi koska onhan minulla ja lapsilla ihan liikaa vaatetta muutenkin. Sillointällöin on kuitenkin pakko päästä toteuttamaan itseään, ja onhan se onni kuitenkin että lapset kasvavat aina välillä ulos vaatteistaan. Sitä ei tosin tapahdu mielestäni tarpeeksi usein, tai ehkä ompelen liikaa kasvunvaraa. Pitkä käyttöikä ihanalla vaatteella on kuitenkin plussaa, joten minulla ei pitäisi olla tässä mitään valitettavaa.

Tällä kertaa paininjalan alle pääsi ensin yhden keltaisen joustocollegen jämät. Halusin vihdoinkin kokeilla Noshin ilmaista legginssikaavaa. Koin koossa 98/104 olevan liian pitkät lahkeet, mutta päädyin ompelemaan niihin taitoksen nelinkerroin. Se muistuttaa vähän käärittyä farkunlahjetta ja voin myöhemmin purkaa tikkauksen ja vapauttaa sieltä kangasta saaden lisää mittaa. Olisin tietenkin voinut ommella normaalisti ja taittaa lahkeen, mutta en vain millään malttanut noudattaa kaavaa,

Sitten otin saksiini Verson puodin ihanan pupujemman. Olen jo pitkään katsellut kun erivärisiä pupujemmoja tulee ja menee, kankaiden yöstä tilasin vihdoin omani. Olen ollut kankaanostolakossa saadakseni varastoja välillä pienennettyä, mutta en halunnut enää missata toista kankaiden yötä. Enkä tätä ihanaa pupujemmaa. Vaikka mustavalkoinen on aina hyvä ja pinkkivalkoinen myös todella ihana, niin olen ihan täysin rakastunut tähän keltaiseen versioon ja ehdottomasti sitä mieltä että tämä on juuri se väri mikä meille pitikin tulla. Kaavan pohjana toimi Noshin hide hupparin huppu vähän muoitoiltuna ja kaapista kaivettu 98/104 kokoinen paita. Minulla on (vieläkin) tapana ottaa vähän mittasuhteita kaapista löytyvistä vaatteista ja piirtää sitten niiden pohjalta jotain ihan muuta. Käytän minä toki myös noita Noshin kaavoja ja ostan välillä Ottobren ja kokeilen joitain senkin kaavoja, mutta kun on tarkka mielikuva siitä millaisen haluaa tehdä ei valmiskaavoista useinkaan ole mitään apua.


Pupujemmaa saksiessa pelotti, ommellessa tunsin välillä onnistumisen tunnetta ja välillä kovaa jännitystä siitä mikä on lopputulos. Lattialle levitettynä hupparimekko ei näyttänyt miltään, mutta kun Allu halusi sovittaa sitä, sain nähdä että kyllä kannatti leikata ja ommella tämäkin kangas. Allu oli myös varsin tyytyväinen.

Minulla taitaa olla meneillään nyt keltainen kausi, vielä kolme keltaista kangasta huutavat kaapissa pääsyä vaatteeksi ja haaveilen Papulle keltaisesta vinovetoketjuhupparista, siihen oli kaavakin jossain Ottobressä.